Yleislääkäri Lohjalle
ONNIlla on monipuolisia työmahdollisuuksia lääkäreille ympäri Suomea. Jätä meille yhteystietosi ja kartoitetaan juuri sinulle sopivat työmahdollisuudet.
Tule terveyskeskuslääkäriksi Lohjalle!
Etsimme yleislääkäriä sijaiseksi Lohjan terveysasemalle ja Lohjan sairaalaan. Työjakso on 1.11 - 31.12.2024 väliselle ajalle. Toivomme täyttä työaikaa tekevää lääkäriä.
Tehtävä soveltuu lääketieteen lisensiaatille tai yleislääketieteen erikoislääkärille. Kokemusta terveyskeskustyöstä toivomme lääkärillä olevan vähintään 12kk.
Työnkuva
Työnkuvaan kuuluu terveyskeskuslääkärin ajanvaraus- sekä kiirevastaanoton pitämistä Lohjan pääterveysasemalla, lisäksi voi olla esimerkiksi kouluterveydenhuoltoa. Lääkärin toivotaan tekevän suunnitellusti kaksi tai kolme päivystysvuoroa viikossa Lohjan sairaalan tiloissa. Työ tehdään arkisin klo 8-16 välillä. Potilastietojärjestelmänä Pegasos-Omni360.
Lohja kuuluu osaksi Länsi-Uudenmaan hyvinvointialuetta. Hyvinvointialue palvelee 475 000 asukasta Espoon, Hangon, Inkoon, Karkkilan, Kauniaisten, Kirkkonummen, Lohjan, Raaseporin, Siuntion ja Vihdin alueella.
Miksi valita ONNI?
Huolehdimme, että saat työhösi sopivan perehdytyksen ja sinun on mukava aloittaa työsi ONNIlla. Olemme helposti tavoitettavissa ja autamme löytämään elämäntilanteeseesi sopivia työvaihtoehtoja. Tarjoamme työntekijöillemme huikeat Tradeka-konsernin henkilöstöedut, joihin kuuluvat esimerkiksi tuntuvat alennukset Restelin ravintoloissa sekä edulliset hinnat Rela-hierojille. Tutustu tarkemmin henkilöstöetuihin ja ONNIin työnantajana osoitteessa onnion.fi/rekrytointi.
Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!
Ota yhteyttä helposti lomakkeen avulla jättämällä meille yhteystietosi. Lomakkeen täyttämiseen menee vain muutama minuutti, joten ota yhteyttä jo tänään!
Mikäli sinulla heräsi kysyttävää esimerkiksi palkkaukseen tai työtehtävien yksityiskohtiin liittyen, ole rohkeasti yhteydessä ONNIn tiimiin tai suoraan avainasiakaspäällikkö Outi Nevalaiseen (outi.nevalainen@onnion.fi, p. 050 5961 709). Hakuaika päättyy 4.10, joten toimithan nopeasti!
- Työtehtävät
- Lääkäripalvelut
- Rooli
- Lääkäri
- Sijainnit
- Lohja
ONNI yrityksenä
ONNI on kotimainen, nopeasti kasvava sosiaali- ja terveydenhuoltoalan palveluyritys. Yrityksemme omistaa suomalainen Tradeka-Yhtiöt Oy. Päätoimialamme ovat hoivapalvelut, ensihoito sekä hammaslääkäri- ja lääkäripalvelut julkiselle terveydenhuollolle. Missiomme on olla tinkimättömänä tukena asiakkaidemme arjessa ja elämän käänteissä.
Yleislääkäri Lohjalle
ONNIlla on monipuolisia työmahdollisuuksia lääkäreille ympäri Suomea. Jätä meille yhteystietosi ja kartoitetaan juuri sinulle sopivat työmahdollisuudet.
Hakemuslomakkeen lataaminen
Työskenteletkö jo yrityksessä ONNI?
Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.